Jalkapallon-EM 2021

Jalkapallon EM 2021 – Suomi mukana

Jalkapallon arvokisat ovat aina odotettu tapahtuma, mutta harvoin jos koskaan ne ovat sitä enemmän kuin vuonna 2021! Kesä-heinäkuussa on tarkoitus järjestää EM-kilpailut, jotka piti alun perin pelata jo vuotta aiemmin. Koronan siirtämissä kisoissa on paljon erikoisuuksia. Pelikaupunkeja on 12, Suomi on mukana ensimmäistä kertaa ja edelleen jännitetään, miten pandemiatilanne tulee värittämään järjestelyitä.

Kisat potkaistaan käyntiin 11. kesäkuuta

Euroopan mestaruudesta mitellään 11. kesäkuuta – 11.heinäkuuta. Alkulohkojen pelit ja koko kisat käynnistyvät perjantaina 11.6.2021 Italian ja Turkin välisellä ottelulla. Pudotuspelit alkavat 26.6. ja finaali pelataan 11.7.

Otteluita ympäri Eurooppaa

Em-kisat vuosimallia 2021 on ainutlaatuinen tapahtuma järjestelyjen puolesta. Varsinaista isäntämaata ei ole, vaan pelejä pääsee seuraamaan ympäri Eurooppaa. Alkulohkojen otteluissa pelikaupunkeina toimivat Lontoo, Baku, München, Rooma, Pietari, Amsterdam, Bilbao, Bukarest, Budapest, Kööpenhamina, Dublin ja Glasgow. Puolivälierät on suunniteltu pelattavaksi Münchenissä, Bakussa, Roomassa ja Pietarissa. Välierät ja finaali pelataan Lontoossa.

Yhteensä jalkapallon-em otteluita on tarjolla 51. Se, pelataanko ottelut yleisön kera vai tyhjille tai rajallisesti täytetyille katsomoille, on koronatilanteen vuoksi auki.

Ketkä ovat ennakkosuosikkeja?

Vuoden 2021 kisoissa on kuusi alkulohkoa. Jokaisessa lohkossa on suosikkinsa, ja lisäksi veikkaukset koko turnauksen voittajasta käyvät kuumina.

A-lohko

A-lohkossa pelaavat Turkki, Sveitsi, Italia ja Wales. Lohkon suosikkina pidetään Italiaa, joka pääsee pelaamaan otteluitaan myös kotona Roomassa.

B-lohko

Suomalaisittain erittäin kiinnostavassa lohkossa pelaavat Venäjä, Belgia, Tanska ja Suomi. Lohkon voittajasuosikkina pidetään yleisesti Belgiaa, joka on nostettu myös yhdeksi mestaruuskanditaateista.

C-lohko

C-lohkossa jatkoon pääsystä kamppailevat Itävalta, Alankomaat, Pohjois-Makedonia ja Ukraina. Lohkon suosikki on Alankomaat, jolla uskotaan olevan rahkeita jopa mestaruuteen. Pohjois-Makedonia taas debytoi Suomen tavoin EM-kisoissa.

D-lohko

D-lohkossa pelaavat Tsekki, Kroatia, Skotlanti ja Englanti. Lohkon suuri voittajasuosikki on Englanti, ja maata veikataan monin paikoin myös koko turnauksen voittajaksi.

E-lohko

E-lohkosta jatkoon pyrkivät Ruotsi, Puola, Espanja ja Slovakia. Lohkon voittajaksi veikataan Espanjaa, jonka uskotaan olevan turnauksessa kova vastus kenelle tahansa.

F-lohko

Kovassa F-lohkossa pelaavat Saksa, Ranska, Portugali ja Unkari. Lohkosta löytyvät niin hallitseva Euroopan mestari kuin hallitseva maailmanmestari, ja lohkon voittajaa voi vain arvailla. Pientä suosikin viittaa on sovitettu Ranskan harteille.

Suomi mukana ensimmäistä kertaa

Jalkapallon-em 2021 on suomalaisittain ainutkertainen tapahtuma, sillä Huuhkajat pelaa ensimmäistä kertaa Euroopan mestaruuskisoissa ja arvokisoissa ylipäänsä. Markku Kanervan luotsaama Suomi kohtaa 12.6. Tanskan, 16.6. Venäjän ja 21.6. Belgian. Pelit pelataan Kööpenhaminassa ja Pietarissa.

Jos Suomi sijoittuu B-alkulohkossaan ensimmäiseksi tai toiseksi, se etenee automaattisesti pudotuspeleihin. Jos Suomi taas sijoittuu lohkossa kolmanneksi, se joutuu vertailuun muiden lohkokolmosten kanssa.